
Metecno Oy jatkoi kasvuaan vuonna 2020
09.04.2021
Vuoden 2020 tilinpäätös on saatu yksiin kansiin. Metecno Oy saavutti viime vuonna ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa yli miljoonan euron liikevaihdon ja tilikauden tulos painui reilusti plussan puolelle. Sen lisäksi, että yritys jatkoi numeroiden valossa kasvuaan, myös brändimielikuva teollisuuden erikoiskonevalmistajasta vahvistui uusien kumppanuussopimusten ja tilausten myötä.
Toimintavuoden 2020 talouden tunnusluvut Metecno Oy:ssä olivat kauttaaltaan melko hyvät. Liikevaihdon muutos oli n. 54%, liikevoitto yli 7% ja tilikauden tulokseksi muodostui 49 000 euroa.
Toimitusjohtajan terveiset
”Kun lähdin rakentamaan uusia toimitiloja, tavoitteena oli nostaa yritys kokonaisuudessaan uudelle tasolle. Ennätyksellisen miljoonan euron liikevaihdon saavuttamisen myötä tuntuu, että tavoite on ainakin osittain toteutunut”, iloitsee toimitusjohtaja Matti Metsähonkala. ”Nämä luvut hyväksytään, mutta niihin ei tyydytä. Nälkää jäi, joten lähdemme tavoittelemaan vuonna 2021 jälleen yrityksen historian parasta vuotta.”
Kohokohdat
Vuoden kohokohtia oli eittämättä sopimus Posivan kanssa eli robotisoidun koneistusaseman kokonaistoimitus käytetyn ydinpolttoaineen kapselointilaitokseen, ja tilaus ennennäkemättömän MeteCNC®-erikoiskoneen kokonaistoimituksesta. Molemmat projektit etenivät suunnitellusti vuonna 2020 ja tulevat valmistuessaan toimimaan Metecno Oy:n erikoiskonevalmistuksen lippulaivoina.
Henkilöstömuutokset
Henkilöstöpuolella tilanne pysyi vakaana ja tuttu henkilöstö pysyi kasassa kartuttaen osaamistaan uusilla ohjelmistoilla ja menetelmillä. Yrityksen henkilöstömäärä kasvoi yhdellä insinöörillä, lisäksi Metecno kykeni tarjoamaan neljälle opiskelijalle harjoittelupaikan. Perheyrityksen identiteetti vahvistui myös, kun yrityksen toinen omistaja, Marika Metsähonkala, siirtyi vuoden vaihteessa taustalta vahvistamaan Metecnon päivittäistä operatiivista puolta.
ISO 9001
Kasvun ja kehityksen merkkinä yrityksessä käynnistettiin vuoden 2020 puolella projekti ISO 9001 -sertifioinnin hankkimiseksi, mikä odotetaan saatettavan onnistuneesti päätökseen vuoden 2021 aikana. Erityisen merkittävä yksittäinen toimi toimintavuotena oli ketjupussipakkauskoneen tuoteoikeuksien osto Jujoma Oy:ltä. Kone on saanut paljon kiinnostusta osakseen ja tänä keväänä tuotekehitystyön tuloksena rakentuvaan seuraavan sukupolven malliin kohdistuu selkeitä myyntiodotuksia.