Metecnolle uusi suunnittelija – Metecno Oy

Metecno Oy vahvistuu konetekniikan DI Mathias Mikkosella

30.05.2022

Punkalaitumelta kotoisin oleva Mathias Mikkonen on konetekniikan tuore DI sekä Metecnon uusin rekrytointi. Tällä rekrytoinnilla pyritään vastaamaan Metecno Oy:n kasvaneeseen tilauskantaan.

DI Mathias Mikkonen tuli Metecnoon alunperin tekemään opintojensa päättötyötään eli suunnittelemaan MeteMAN® Nivelpuomikeventimen uutta mallia. Onnistuneen projektin päätyttyä molemmilla osapuolilla oli halua jatkaa, ja Mathias onkin jo aloittanut työnsä Metecnon kokoaikaisena mekaniikka- ja robotiikkasuunnittelijana. Mathias tulee antamaan vahvan panoksensa niin tulevien projektien mekaniikka- kuin robotiikkasuunnitteluun.

”Olen saanut palkattua viime vuosina todella päteviä osaajia tällä mallilla. Opinnäytetyön aikana opiskelijat ovat voineet osoittaa koko henkilökunnalle osaamistaan ja miettiä tykönään, olisiko tämä heidän juttunsa pitkällä tähtäimellä. Samalla he ovat nähneet aitiopaikalta ja saaneet oppia siitä, miten teollisuuden kaipaamia vaativia, standardit täyttäviä erikoiskoneita oikein toteutetaan. Tämä on kuin esimerkki 1 + 1 = 3 laskusta”, kommentoi toimitusjohtaja Matti Metsähonkala.